Uuvahduksesta kohti
elämäniloa ja mielenrauhaa

Ihanaa, kun saavuit sivuilleni ♡

Nämä pienet arkiset asiat kuvastavat sitä, minkälaiset asiat ovat elämässäni tärkeitä:    

Rauhalliset aamut tuovat ihanaa hitautta ja läsnäoloa päiviini  

Merenrantahaaluilut auttavat maadoittumaan ja vakauttamaan herkkää sisäistä maailmaani    

Syvälliset keskustelut koskettavat ja tuovat elämääni inhimillisyyttä, ymmärrystä ja merkityksellisyyttä    

Ennen nukkumaan menoa iltateekupponen luo ihanaa rauhan ja lämmön tunnelmaa päivän päätteeksi    

Nautin ja arvostan nykyään ihan eri tavalla tällaisia pieniä arkisia asioita. 

Vielä vähän aikaa sitten minulla ei ollut juurikaan aikaa tai jaksamista tehdä näitä itselleni tärkeitä asioita. Olin aivan jumissa elämäni kanssa. En oikein tiennyt mitä tehdä ja tuntui, että edessäni oli vain huonoja vaihtoehtoja mistä valita, samalla kun omat voimavarani tuntuivat olevan aivan nollissa. Tuntui siltä, että vain isommat tunne-elämykset toisivat merkityksellisyyden tunnetta elämään ja pienet arkiset asiat tuntuivat lähinnä tylsiltä.

Minulla oli kuitenkin vahva tunne siitä, että asioiden pitää muuttua. Jos mikään ei muutu, jatkuu elämänikin vuodesta toiseen samaa rataa. Sitä samaa loputonta kehää, joka kerta toisensa jälkeen tuntui palaavan samaan lähtötilanteeseen. Tyytymättömyyteen, toivottomuuteen ja uuvahdukseen.

Olinkin erittäin tärkeiden kysymysten äärellä; Miten asioiden pitäisi muuttua, jotta elämäni ei jatkuvasti kiertäisi samaa vanhaa kehää? Entä miten saisin lisää voimavaroja tehdä enemmän niitä asioita, jotka ovat minulle itselleni niitä tärkeimpiä?

Kysyin näitä kysymyksiä itseltäni jatkuvasti. Etsin tietoa ja kävin erilaisia kursseja. Muutos ei todellakaan tullut hetkessä, saatikka helposti, ja myös itsestäni riippumattomat syyt vaikuttivat siihen, että isompi muutos ei ollut kertaheitolla edes mahdollista. Vuosien etsinnän jälkeen tuntui kuitenkin vihdoin sitä, että nyt olen löytänyt todella tärkeiden ja merkittävien asioiden äärelle.

Muutosmatkani aluksi löysin psykologisen joustavuuden pariin, sen jälkeen itsemyötätunnon ja myöhemmin kehoyhteyden vahvistamisen äärelle. Nämä kolme lähestymistapaa toivat jotain ihan uudenlaista ja lempeämpää lähestymistapaa itsetutkiskeluun. Olin jo aivan lopen uupunut itsensä kehittämiseen ja kaiken mahdollisen optimoimiseen.

Jatkuvan itsensä niskasta kiinni pitämisen sijaan, tarvitsinkin lopulta paljon enemmän joustavuutta, lempeyttä ja myötätuntoa itseäni kohtaan kuin mitä olin edes osannut ajatella. Olin myös jatkuvasti sivuuttanut omaa herkkyyttäni sekä laiminlyönyt omia tarpeitani. Siihen kehoyhteyden vahvistamisesta on ollut valtavasti apua omalla muutosmatkallani.

On ollut todella vapauttavaa löytää omaan elämäänsä konkreettisesti lisää tilaa hengittää, hellittää ja luvan olla vain.

Tervetuloa muutosmatkalle kanssani, uuvahduksesta kohti elämäniloa ja mielenrauhaa. ♡

KOULUTUSTAUSTA:

- Fysioterapeutti AMK, Metropolia ammattikorkeakoulu (2023)
- Psykologian perusopinnot 25op, JYU (2021)
- PhysioTrainer, FIHF Oy (2021)
- PhysioPilates Taso 3 -pilatesohjaaja, Suomen terveysliikuntainstituutti (2021)
- Heartful Yoga -joogaopettaja koulutus (RYT200), HeartfulYoga Academy (2019)
- LCAF Certified Coach, Life Coach Academy (2017)

Olen lisäksi käynyt monia pienempiä koulutuskokonaisuuksia ja kursseja liittyen muun muassa tietoisuustaitoihin, itsemyötätuntoon, psykologiseen joustavuuteen ja positiiviseen psykologiaan.